Yhteystiedot

Eeva Maria Maijala 050 512 0529 eeva-maria.maijala@eduskunta.fi

eduskunta-avustaja Janne Kaisanlahti (09) 432 4098

Uutiset

26.10.2018Maijala: Maastomönkijän tiekäyttö sallittava poronhoitotöissäLue lisää »27.9.2018Maijala: Uuden eläinsuojelulain mahdollistettava koirien ulkona pitäminenLue lisää »14.9.2018Maijala tyytyväinen riistanhoitomaksun alenemiseenLue lisää »

Suomalainen ruoka vaatii taistelua

Keskiviikko 29.8.2018 klo 14:19

Suomalaisesta ruoantuotannosta on pidettävä huolta. Jokin päivä voi olla edessä tilanne, että emme saakaan ostettua ruokaa ulkomailta. Ulkomaisen ruoan laatu voi olla jo nyt kyseenalaista. Kuitenkin olemme tilanteessa, että esim. Lapissa lopettaa tänä vuonna ennätysmäärä maitotiloja.  

Ilmastonmuutos on muuttamassa maatalouttamme koko ajan. Yhä pohjoisempana voi viljellä eri kasveja. On todella harmi, että Apukasta loppui maatalouden tutkimus. Jatkossa peltoviljelyn tutkimus tehdään Louella. Tästä meidän ei sitten saa antaa enää yhtään periksi, sillä maatalouden pohjoinen tutkimus on tärkeää koko Suomelle. Pohjoisessa tullaan jatkossa viljelemään yhä suurempi osa Suomen ruokatuotannosta. 

Tämän kesän kuivuus on aiheuttanut valtavat satovahingot. Valtion on nyt tultava auttamaan viljelijöitä merkittävillä toimenpiteillä ja rahasummilla. Kyse ei ole todellakaan vain maanviljelijästä vaan erittäin monen muunkin suomalaisen työpaikasta ja ruuasta myös tulevaisuudessa.  

Hinta ei enää saa olla se tekijä, jolla valitaan syötävä ruoka. Tärkeintä tulee olla luottamus siihen, että ruoka on turvallista ja terveellistä. Kotimainen ruoka on tarkasti valvottua ja voimme myös luottaa suomalaisiin elintarvikkeiden käsittelijöihin, että tiedämme mitä syömme.  

Meidän ei tarvitse syödä Suomessa antibiooteilla lääkittyä lihaa ja kalaa. Kananmunistakin voimme olla varmoja, että ne ovat salmonellavapaita.  Lisäksi Suomen eläinsuojelulaki ja varsinkin tänä syksynä saatava uusi laki eläinten hyvinvoinnista takaa, että Suomessa ovat eläinten olosuhteet parhaat koko maailmassa. Vain näin voimme varmistaa, että myös ruokamme on maailman parasta. Meillä pitää olla varaa maksaa ruuan tuottajille siitä, että he tuottavat tätä ruokaa pohjoisissa olosuhteissa.  

Uusi elintarvikelaki tulee saada sellaiseksi, että se ei vaikeuta suomalaista pienyrittäjyystoimintaa. Tällä hetkellä on Suomessa saatu aikaiseksi byrokratian huippu, sillä miten vaikeaa on jalostaa lähiruokaa. Lappikin on tällä hetkellä omavarainen vain nauriin ja poronlihan osalta. Kaikki muut Lapissa tuotetut elintarvikkeet jalostetaan pääosin muualla.   

Vegaaniset tuotteet ovat tulleet suosituiksi, mutta suuri osa on niistä vielä ulkomaisia. Meidän tulee pystyä tarjoamaan monipuolisesti kohtuuhintaisia kotimaisia vegaanisia tuotteita. Näistä voisi kehittää Lapissa erikoistuotteita jopa vientiin. Lapin vegaanituotteet olisivat aromikkaita ja niissä olisi korkeat arvot esim. flavonoidien osalta. 

Suoramyynti varsinkin lihan osalta on vieläkin vaikeaa ja byrokraattista.  Suomalaiset haluaisivat ostaa lähellä tuotettua lihaa, mutta se on usein mahdotonta. Myös turistit haluaisivat ostaa lähellä tuotettua ruokaa, mutta sen saaminen on vaikeaa ja kallista. Tässä on paljon sitä turhaa byrokratiaa. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruoka, elintarviketuotanto, omavaraisuus, maatalous, alkutuotanto

Paikallisesta ruoasta (vappupuhe)

Sunnuntai 1.5.2016 klo 19:41

IMG_4696.JPG

Pidin puheen Kemijärvellä 1.5.2016 Vihreä Vappu -juhlassa. Käsittelin puheessani mm. seuraavia asioita:

Kemijärvellä ja Itä-Lapissa tuotetaan yllättävän paljon ruokaa, mutta missä se käytetään? Kuinka paljon voisimmekaan tuottaa ruoan raaka-aineita jo paikalliseen käyttöön? Mistä tulevat raaka-aineet kouluihin ja muihin ruokaloihin, entä matkailuyrityksiin, ravintoloihimme, kauppoihimme? Miksi?

Miksi emme pysty käyttämään paikallisia tuotteita? Olisimmeko valmiita rakentamaan Paikallisen ruoan Itä-Lappia?

Meillä on alueelle paljon raaka-aineiden tuotantoa ja mahdollisuuksia vielä enemmän. Meillä on paljon maidon ja lihan tuotantoa: lehmiä, lihakarjaa, lampaita, poroja ja kanojakin. Metsistä saamme hirvenlihaa myyntiinkin saakka. Myös kasvinviljelypuolella on alueella mansikan, puutarhatuotteiden, kurkkujen jne. tuotantoa ja erityisesti mahdollisuuksia.

Kalapuolella on meillä kalankasvattamoita ja voisimme saada paljon enemmän luonnonkalaa järvistä. Meillä on luonnonkasvit, marjat, sienet ja niistä saatavat hyvin monet tuotteet. Tosin kaikki on hyvin heikolla hyödyntämisellä.

Juuri mitään paikallista tuotetta ei ole kunnolla alueen perusruokana. Lähes kaikki ruokapaikkojemme ruokien raaka-aineet voivat ovat ehkä kotimaista, mutta ei paikallista.

Emme vain käytä paikallisia tuotteita. Miksi?

Niiden saatavuus on vaikeaa, toimitusvarmuus heittelee, laatu heittelee, hinta ei ole kilpailukykyinen. Jokainen tuote pitäisi kysyä ja ostaa eri tuottajilta yksitellen, eikä nykyajan keittiöillä ole aikaa värkätä. Tuottajien kannattaa myydä varmoille tukkuostajille, vaikka alemmalla hinnalla. Ei ole nykylainsäädännön vaatimia käsittelytiloja, laitteita, logistiikkaa. Byrokratia tappaa lopunkin.

Nykyaika on ajanut meidät tähän tilanteeseen. Mutta onko meidän pakko tyytyä tähän?

Tämän päivän tuottajamme ovat todella pahoissa kannattavuusongelmissa. Maanviljelijät elävät kahden muualla toimivan suuren välissä. Tuotantopanokset eli koneet, lannoitteet ja rehut ostetaan suuryrityksiltä. Tuotettava maito ja liha myydään suuryrityksille. Molemmat suuret hiostavat hinnoillaan ja välissä olevalle pienelle tuottajalle ei jää sanan valtaa eikä katetta työlleen. Ns. maataloustuilla tuetaan teollisuuden työpaikkoja ja tuottaja on vain sen rahan siirtäjä. 

Lapissa, kuten meillä Itä-Lapissakin, on menossa tilojen kaikkien aikojen lopettamisaalto. Ei kannata eikä jakseta, ei ole mitään järkeä.

On siis aika miettiä todella vakavissaan alueen omaa ruoantuotantoa ja sen tuotteiden käyttöä. Jokainen tuottaja ja tuotettu raaka-aine-erä työllistää kuusinkertaisen määrän muuta väestöä.

Tietysti meistä jokainen voi tehdä yksittäisiä kuluttajapäätöksiä, kaikki on eteenpäin. Mutta se ei riitä. Kokonaisuutta ei tehdä yksin. 

Haastan Itä-Lapin ja itälappilaiset rakentamaan oman suuren ruokapaketin.

Lasketaan mitä kaikkea syötävää alueella tuotetaan, mitä voisi tuottaa? Ja ennen kaikkea, mitä kaikkea paikallista voitaisiin käyttää alueemme julkisissa ruokailuissa ja matkailuyrityksissä sekä tietysti kaikissa ruokailupalveluita tuottavissa paikoissa.

Selvitetään tunnistetut esteet ja ongelmat.

Hannes Gebhardin nimi ja osuuskuntatoiminta kuuluvat Kemijärveen. Voisiko tähän rakentaa vaikka uuden osuuskunnan? Olisiko kyseessä uudenlainen hankintarengas? Mitä uusia toimintamalleja voimmekaan kehittää alueellemme?

Lainsäädäntö ja EU on esteenä kaikkeen? Onko? Ainakin omalta osaltani olisin todella innostunut tarttumaan haasteeseen. Miksi tällainen toiminta on mahdollista muissa EU-maissa, mutta ei meillä?

Eduskunnassa on menossa byrokratian purkutalkoot. Tämä olisi hyvä kokeilu esimerkki.

Meidän on täällä alettava rohkeasti rakentamaan uusia toimintamalleja. Ei meitä muut pidä hengissä, muut ovat valmiita järjestämään meille vain saattohoidon.

Kun saamme purettua esteitä, voimme aloittaa esimerkiksi paikallisen luonnon kalan laajan hyödyntämisen. Olisi mahtavaa Suomen kalatalouden keskusliiton puheenjohtajana päästä avaamaan Kemijärven uutta kalasatamaa ja kalankäsittelytiloja. Sitä kutsua jäänkin odottamaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vappu, lähiruoka, alkutuotanto, kala

Oletko syönyt tänään? Kiitä maanviljelijää!

Perjantai 11.3.2016 klo 15:38

Olin seuraamassa tänään suurmielenosoitusta Helsingin Senaatintorilla. Se oli täynnä maatalousväkeä, traktoreita sekä myös kuluttajia, jotka halusivat ilmaista myötätuntonsa suomalaisen ruoantuotannon puolesta. Tapasin monia tuottajien edustajia. Maatilan emäntänä ymmärrän täysin sen ahdistuksen ja tuskin, jota ympäri Suomen laajaa maaseutua tunnetaan. Maaseudun väki puhui väkevästi ja sen viesti on kuultava. Uskon, että tuhansissa suomalaisissa kodeissa on sydämessä marssittu näiden ihmisten mukana, vaikka kaikki eivät henkilökohtaisesti tänne paikalle päässeetkään. 

Tänään on jo ilmoitettu Maaseutuviraston ylijohtajan siirtämisestä pois tehtävistään ja viraston ottamisesta tiukemmin ministeriön ohjaukseen. Oikeansuuntaisia päätöksiä, mutta ihmisten on nyt voitava luottaa, että asioidenhoitoon tulee oikeasti muutos.

Olen kantanut suurta huolta ja käynyt lukemattomia keskusteluja maatalousalan edustajien kanssa syksystä lähtien maataloustukien maksujen viivästymisestä. Ministeriöön ja Maaseutuvirastoon (Mavi) on pyritty viemään mahdollisimman vakavaa viestiä siitä, että maatiloilla ovat loppuneet rahat. Tämä ei ole johtunut maatalousyrittäjistä, vaan siitä, etteivät he ole saaneet laillisia korvauksiaan. 

Pahimmat maksujen viivästymiset on saatu estettyä. Se on tietysti hyvä, mutta Mavin toiminta on silti sanalla sanoen epäonnistunut. Maataloushallinto on muutettava asiakaslähtöiseksi. Tuottajat ovat maataloushallinnon asiakkaita, eivät alamaisia, joita saa kohdella, miten sattuu.

Oman tilamme maatalouden veroilmoituksen jätin viime kuun lopussa. Tilamme tulot ovat romahtaneet rajusti. Käytännössä olen elättänyt perheemme kansanedustajan palkallani. Kaikki eivät ole yhtä hyvässä asemassa, että toisella puolisolla on hyväpalkkainen työ. Eikä maataloutta pidäkään rahoittaa muilla töillä, vaan oman tilan tuloilla. Moni maanviljelijä on joutunut nyt erittäin vaikeaan tilanteeseen. 

Mavissa ongelma on myös Hyrrä-verkkopalvelun täysin epäonnistunut toiminta. Maaseudun investoinnit ja kehittämishankkeet piti hoitaa verkossa, mutta sähköinen ohjelma toimii vain osittain. Päätökset on jouduttu alkamaan uudestaan hoitaa paperilla.

Mavin johdon vaihtaminen ja viraston ottaminen ministeriön holhoukseen oli tarpeellinen askel. Suomi on täynnä ohjelmistoalan ammattilaisia, mutta maatalouden tukiasioita ei ole saatu hoitoon, vaikka ongelma on tiedostettu jo kauan. Hyväksyttäisiinkö minkään muun ammattiryhmän näin huono kohtelu? Ilman omaa syytään he ovat jo joutuneen Venäjä-pakotteiden maksumieheksi. 

Meidän on aina syytä muistaa, että maataloustuet eivät ole elinkelvottoman elinkeinon ylläpitämistä. Niissä on kysymys oikeudenmukaisesta korvauksesta tehdystä työstä, jotta suomalaiset voivat syödä kohtuulliseen hintaan puhdasta ja terveellistä kotimaista ruokaa. Tuet täytyy hoitaa maksuun ajallaan. Tarvitaan myös asennekasvatusta. Suomalainen alkutuotanto ja lähiruoka tulee ottaa kansalliseksi ylpeydenaiheeksi. Yksi toimenpide tässä voisi olla, että suomalaista ruokaa on saatava julkisiin ruokapaikkoihin nykyistä enemmän, ja kilpailutuksessa on voitava entistä paremmin huomioida laatu, välimatkat ja yleensä paikallisuus.

Mielenosoituksessa oli monenlaisia iskulauseita esillä. Moni oli kiinnittänyt traktoriinsa sloganin: ”Ei maatiloja – ei ruokaa!” Eräässä mielenosoituskyltissä luki: ”Oletko syönyt tänään? – Kiitä maanviljelijää!” – Annetaan kotimaiselle alkutuotannolle sille kuuluva arvostus, eikä vain myötätuntoisina puheina, vaan todellisina valtiotekoina!

20160311_140504.jpg

20160311_120208.jpg

20160311_120140.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maatalous, maaseutu, alkutuotanto, traktorimarssi, mielenosoitus

Lappi tarvitsee porot laitumillaan

Tiistai 3.6.2014 klo 9:24

Poromies haluaa elää lihanmyynnillä, eikä korvauksilla. Korvauksilla ei elä, sillä korvaus ei vaso. Vasattomalla vaatimella ei ole tulevaisuutta.

Porotalouden kehittämisen voimavarat ovat viimeiset viisi vuotta menneet petoasioiden hoitamiseen. Aina kun kohtaan poromiehiä, alkaa keskustelu petoasioista. Haluaisin keskustella elinkeinon kehittämisestä, johon meillä olisi paljon mahdollisuuksia:

Peltovahinkoriitoja voisi ratkoa perustamalla poronhoitoalueelle 5-8 alueellista neuvottelukuntaa. Lihan suoramyyntiä tulee edelleen kehittää, kunhan vain olisi enää lihaa mitä myydä. Matkailu, elämystuotteet, käsityöt ja sarvityöt tuovat porotalouteen osan ansioista.

Porotalouden kuluja tulee saada hallintaan rakennelmia ja menetelmiä kehittämällä. Poronhoitolakia ei saa aukaista, koska sen jälkeen sitä ei saada enää kiinni järkevällä tavalla.

Petovahinkojen määrä on tuplaantunut muutamassa vuodessa. Petojen määrä ei ole virallisesti paljoa lisääntynyt - jossain mättää. Poromiehiä on syytetty valehtelusta, vaikka ilmoitettuja vahinkoja valvotaan lakisääteisesti. Eiköhän se täytä jo
kunnianloukkauksen tunnusmerkit?

Petoasioissa on saatu jonkin verran kehitystäkin aikaiseksi: sudelle saadaan poronhoitoalueella tarpeellinen määrä
poistolupia, ahmakannan hoitosuunnitelman myötä saataneen ahmanpoistolupia ja keväällä voidaan poistaa vahinkoja aiheuttavia karhuja.

Tarvitsemme vahvoja toimenpiteitä ongelman ratkaisemiseksi ja ensimmäinen niistä on vahinkoja aiheuttavien petojen määrän kartoitus ja konkreettiset toimenpiteet petojen nopeaan vähentämiseen yhteistyöllä eri tahojen kanssa.

Ilveksen kannanhoitosuunnitelmaa tulee noudattaa. Karhun kannanhoitosuunnitelma pitää tehdä uusiksi. Karhujen määrä ja niiden aiheuttamat vahingot ovat luonnossa todellisuudessa virallisista tilastoista poiketen lisääntyneet. Se, että metsästäjä ei löydä karhuja joinain vuosina, ei kerro mitään karhujen todellisesta määrästä. Karhu on erittäin viisas eläin ja moni karhu siirtyy jo takaisin Venäjän puolelle ennen 20.8 alkavaa metsästyskautta.

Paliskuntien suurimpia sallittuja lukuja tarkastellaan kymmenvuosittain ja luku määritetään tutkimustietoihin perustuvan paliskunnan laidunten kunnon mukaan. RKTL, METLA ja MTT ovat yhdistymässä luonnonvarakeskukseksi. Uudessa keskuksessa tulee huolehtia, että tutkimuspuolella on jatkossa käytettävissä enemmän toimivia resursseja petomäärien ja laidunten kunnon tutkimiseen.

Poromiehen työ on vaativa, poro on Lappi, mutta mistä saamme jatkajat? Kulut ovat huikeat ja tulot pienet, työntekijöitä ei enää ole paljoa ja nykykehitys ajaa elinkeinon harjoittajat pikaisesti muihin töihin. Kielteisten puheiden sijaan toivon, että Lapissa herätään kysymään ketkä jatkossa hoitavat Lapin imagoeläimen, hankkivat pöytiimme herkullisen poronlihan ja huolehtivat lappilaisen kulttuurin jatkumisen.

Porotalouden kehittäminen vaatii, että valtion tulee hoitaa pikaisesti ensin petoasiat kuntoon. Korvaukset on maksettava täysimääräisinä ja samanaikaisesti tulee lisätä toimenpiteitä vahinkojen estämiseksi, jotta tilanne normalisoituisi ja poromiehet voisivat keskittyä elinkeinonsa kehittämiseen yhteistyössä muiden poronhoitoalueen väestön kanssa.

Julkaistu 1.6.2014 Lapin Kansassa.

1 kommentti . Avainsanat: porotalous, porot, elinkeinot, alkutuotanto, petovahingot

Ympäristölle haitalliset tuet ja maaseutu

Tiistai 24.4.2012 klo 0:39

Kataisen hallituksen hallitusohjelman ympäristöpolitiikkaa koskeva osa sisältää lauseen: "Kestävän kehityksen edistämiseksi kartoitetaan ympäristölle haitalliset tuet ja suunnataan niitä uudelleen."
 
Tämä lause voi pahimmillaan merkitä jälleen uutta iskujen ryöppyä suomalaista maaseutua, alkutuotantoa ja haja-asutusalueiden elinvoimaisuutta kohtaan. Olennaista on, miten "ympäristölle haitalliset tuet" määritellään.
 
Neljä Suomessa toimivaa luontojärjestöä (Greenpeace, WWF Suomi, Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto) ovat tehneet oman esityksensä ympäristölle haitallisista tuista. Oli surullista lukea, mitä muka luonnonsuojelun nimissä esitettiin. Sitä voisi kutsua keskittämisen lyhyeksi oppimääräksi.
 
Luontojärjestöjen kannanotoissa esitetään mm. työmatkakuluvähennyksen poistamista sekä maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen pienentämistä. Energiapuolella tulilinjalle joutuisivat mm. dieselpolttoaineen, työkoneissa käytetyn kevyen polttoöljyn, turpeen ja maakaasun alempi verokanta. Nuoren metsän hoidon ja uudistushakkuun tukia kutsutaan tarpeettomiksi yritystuiksi. Lisäksi lannoitteille haluttaisiin erillinen vero.

Kun eduskunnassa käytiin taannoin lähetekeskustelua valtiontalouden kehyksistä, muistutin , että energiakysymykset on nähtävä kokonaisuutena. Puun ja turpeen käyttöä ei pitäisi hankaloittaa. Olen huolissani turpeen verotukseen kohdistuvista paineista. Puun järkevä polttaminen tarvitsee hyvin usein tukiaineeksi juuri turpeen. Turve on sitä paitsi uusiutuva luonnonvara, hitaasti uusiutuva tosin. Joka tapauksessa asia on nähtävä kokonaisvaltaisesti, kotimaisena ja luontoystävällisenä kokonaisuutena. 

Tämän kokonaisuuden vaihtoehtona näyttää olevan kivihiili. Nykyinen kehysriihi ja tämä toiminta tukevat kivihiilen käyttämistä Suomessa eivätkä todellakaan ympäristöystävällistä toimintaa. Meillä ei Suomessa olisi varaa siihen. Ei ole oikein saastuttaa ympäristöämme kivihiilellä ja siirtää meille tärkeitä työpaikkoja ja euroja muualle maailmalle.

On huolehdittava siitä, että hallitusohjelman kirjaus ei tule merkitsemään sitä, että alkutuottajien ja haja-asutusalueen ihmisten mahdollisuuksia työhön ja toimeentuloon taas entisestään heikennetään. Hajautetussa yhteiskunnassa eläminen kun on sitä paitsi kaikkein luonnonmukaisinta ja ympäristöystävällisintä.

Asiat on pistettävä oikeisiin mittasuhteisiin. Mikä on Venäjän päästöjen vaikutus Itämereen ja mikä meidän? Kansallinen etumme kattaa sekä ympäristönsuojelun että elinkeinoelämämme, työllisyytemme ja kilpailukykymme turvaamisen. Näiden asioiden ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään. Luonnosta elävät ihmiset, alkutuottajat haluavat varmasti kaikkein vähiten tuhota luontoa ja vaarantaa ympäristöä.  He siitä kärsisivät lopulta eniten.

1 kommentti . Avainsanat: maaseutu, maatalous, alkutuotanto, ympäristötuet