Yhteystiedot

Eeva-Maria Maijala
em.maijala@gmail.com
puh. 050 512 0529

Uutiset

15.4.2019Eeva-Maria Maijalan työ eduskunnassa päättyiLue lisää »24.1.2019Maijala jätti kirjallisen kysymyksen liharuokien harhaanjohtavasta markkinoinnistaLue lisää »18.1.2019Maijala tyytyväinen ahmanpyynnin jatkumiseenLue lisää »

Terveiset isolta kirkolta

Keskiviikko 22.6.2011


Eduskuntatyö on pääsemässä vähitellen käyntiin. Me keskustan kansanedustajat ja moni muukin lappilainen odotamme pelon sekaisin tuntein uutta hallitusohjelmaa. Huhut kertovat, että odotettavissa on paljon kylmää vettä maaseudun, haja-asutusalueiden ja syrjäisten alueiden ihmisten harteille.

Meistä keskustalaisista tuli siis sittenkin oppositiossa olevia edustajia, mutta ei se elo ole sittenkään pelkkää olemista. Ainakin minulla riittää töitä Lapin asioiden selvittämisessä ja rautalangankin vääntämisessä. Tehtäväni on toimia lappilaisten asioiden olosuhdeammattilaisena. Eli kertoa meidän perusasioistamme Etelän toisessa maailmassa kasvaneille edustajille.

Sain ympäristövaliokunnan paikan kuten toivoin ja vielä ekstraa oli, että sain roolikseni heti ensimmäisen kauden edustajana keskustan ryhmän valiokuntavastaavan paikan. Ympäristöasiat olivat keskustalle viime vaalikaudella turhan usein kompastuspaikkana. Olen itse ympäristöoikeuden juristi ja olen asiasta kiinnostunut hyvin laajasti. Pidän itseäni terveesti keskustan vihreänä, jonka mielestä luonnossa ja luonnosta pitää elää nyt ja tulevaisuudessakin yhdessä eri toimijatahojen kanssa.

Minua peloteltiin, että jo kahden viikon ympäristövaliokunnassa olen jälkeen alan juomaan yrttiteetä. No ei se yrttiteekään mitään pahaa ole, mutta uskon että jalkani pysyvät tiukasti maassa. Roolini tulee olemaan ennen kaikkea maalaisjärjen esille tuominen liian vihreiden asioiden valmisteluun.

Ympäristövaliokunnan asioina tulevat olemaan ainakin rakentamisen uudet määräykset, kaavoitusasiat ja suojeluasiat. Erityisesti minua pelottaa tällä hetkellä suunnitteilla olevat keskittämiseen tähtäävät kaavoitussuunnitelmat. Suunnitelmia on, että kaavoitusta, lupamenettelyä ja taloudellisia ohjauskeinoja kehitetään edistämään yhdyskuntarakenteen eheytymistä. Pahimmillaan kaavailut tarkoittavat kaupunkiseutujen ulkopuolisten alueiden suunnittelemattoman rakentamisen vähentämistä olennaisesti.  Saa nähdä vieläkö jätevesiasia tulevat esille.

Ympäristövaliokunnan äänekkäänä jäsenenä tulen tuomaan esille lohi- ja petoasiat. Tavoitteenani on, että saamme järjestettyä yhdessä Lapin liiton Lohi- ja petohankkeen kanssa syksyllä eduskunnan pikkuparlamentin rakennuksessa lohi- ja petoasioihin perehtyvän seminaarin. Lisäksi tarkoitukseni on tuoda näitä asioita esille aina sopivissa paikoissa. On ollut jo alustavaa puhetta, että jos saisin ympäristövaliokunnan käymään pohjoisessa tutustumassa meidän elinkeinoille ja elämällemme tärkeisiin asioihin.

Nämä ympäristövaliokunnan kautta kulkevat asiat ovat erittäin tärkeitä Meri-Lapin elämälle nyt ja tulevaisuudessa. Toivon saavani alueen ihmisiltä itselleni hyviä tietoja, joilla asioita saamme vietyä eteenpäin yhdessä.

Muita valiokuntapaikkoja tulevat minulla olevaan työelämä ja tasa-arvovaliokunta sekä Meri-Lapin alueelle erittäin tärkeä liikenne- ja viestintävaliokunta, johon sain varamiehen paikan. Varamiehenäkin voin olla mukana ryhmän toiminnassa ja heti aluksi ovat esillä logistiikka, rautatie ja yleensäkin pohjoisen ulottuvuuden asiat.

Edessä on todella mielenkiintoinen ja haastava kausi. Töitä koko Lapin puolesta minun tietotaidollani ja teidän avustuksellanne.

Avainsanat: hallitusohjelma, ympäristövaliokunta


Kommentit

21.7.2011 5:59  supra shoes

on hot sale now,we carry a large inventory from Supra Footwear, Including Supra Shoes,Supra Skytop And Supra Avenger,Supra Bandit,Supra Bullet.

2.9.2011 11:09  gucci handbags

FLOATING REFRIGERATORS

In Paterson, where hundreds of people had to be rescued from the raging floodwaters by boat or truck, the Passaic River reached its highest level since 1903, officials said.

2.9.2011 15:33  Gucci shoes

not a Republican or Democratic issue," Christie told a

10.9.2011 11:22  true religion jeans outlet

The worst bankrupt in the world is the man who has lost enthusiasm. Let him lose everything but enthusiasm and he will come through again to success.

10.9.2011 11:52  herve leger uk

Your Blog is very good, I like it! Thank you for your sharing!

16.9.2011 6:50  Chanel Outlet

All were glad, the plants, Louis Vuitton Handbags the birds, the insects, and the children.Burberry Handbags But men, grown-up men and women, Coach USA did not leave off cheating and tormenting themselves and each other. Chanel Outlet It was not this spring morning men thought sacred Louis Vuitton Bags and worthy of consideration not the beautyWholesale Bags of God's world, given for a joy to all creatures,Coach Bags this beauty which inclines the heart to peace, to harmony, Gucci Bags and to love, but only their own for enslaving one another. Prada Purses Thus, in the prison office of the Government town, Christian Louboutin Pumps it was not the fact that men and animals had received the grace and gladness of spring that was considered sacred and important But that a notice, numbered and with a superscription, had come the day before,Style wise, the are one of the best designed sneakers available.

24.9.2011 9:32  Canada Goose Parka

The worst bankrupt in the world is the man who has lost enthusiasm. Let him lose everything but enthusiasm and he will come through again to success.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini