Yhteystiedot

Eeva Maria Maijala 050 512 0529 eeva-maria.maijala@eduskunta.fi

eduskunta-avustaja Janne Kaisanlahti (09) 432 4098

Uutiset

24.5.2017Maijala tyytyväinen postinjakelun turvaamiseen viisipäiväisenäLue lisää »7.4.2017Maijala vastustaa haaskakuvauksen laillistamista metsästyslaissaLue lisää »15.3.2017Maijala vaatii puuttumaan kiristyskirjeisiinLue lisää »

Lehdistä

Lehdistössä on kirjoitettu Eeva-Mariasta mm. seuraavasti:

LAPIN KANSA, 21.4.2015:

"Naiset ovat nyt ottaneet paikkansa lappilaisessa politiikassa ja tehneet siinä ison työn, politiikan tutkija Petri Koikkalainen toteaa, kun Lapin kansanedustajista on ensimmäistä kertaa yli puolet naisia. ...  Huomattavaa on sekin, että kaikki neljä menivät läpi aika kovilla henkilökohtaisilla äänimäärillä. Maijalakin nosti äänimääräänsä, vaikka etukäteisveikkailuissa hänen arveltiin jopa putoavan."

LAPIN KANSA, 20.4.2015:

"Keskustan Eeva-Maria Maijalan vaalivalvojaisissa Sodankylässä oli sunnuntai-iltana aihetta riemuun. Jo ennakkoäänten myötä oli selvää, että Maijala pääsee toiselle kaudelle.
- Just saimme tässä koivukuohujuomat esille. Mahtavalta tuntuu, Maijala hihkaisee puhelimeen puoli kymmenen aikaan illalla.
Hän on tyytyväinen, että ura kansanedustajana ei jäänyt pelkäksi tähdenlennoksi.
- Mikään ei mennyt hukkaan. Sitä mitä neljän vuoden aikana tein, arvostettiin. Kiitos hirveästi äänestäjille.
Maijalan vaalikampanja koki kevättalvella hetkellisen takaiskun, kun hänen aivoihinsa tuli suonitukos ja sairasloma katkaisi kampanjoinnin. Entinen kilpaurheilija kiittää nopeasta toipumisestaan rautaista kuntoaan."

POHJOLAN SANOMAT, 22.3.2015:

"Maijala ja Mustajärvi tekevät Savukoskesta ennätyskunnan. Millään muulla suomalaiskunnalla ei ole asukaslukuun suhteutettuna yhtä vahvaa edustusta Arkadianmäellä."

LAPIN KANSA, 8.3.2015:

"Maijala on mielestään saamelainen sukutaustansa ja saamelaiskulttuurin harjoittamisensa perusteella.
- Minulla on saamelainen identiteetti, ja tuntuu todella rajulta, että oikeus siihen halutaan kiistää.
- Olen, kuten monet muutkin, perustellut hakemuksen suvulta opitun saamelaiskulttuurin harjoittamisella. Kaikki elämäntapaan liittyvät asiat on perusteluissa nollattu sillä perusteella, että ne on voitu oppia saamelaisilta."

HELSINGIN SANOMAT, 1.3.2015:

"Keskustan edellisvaalien ääniharava Eeva-Maria Maijala taistelee paikasta tosissaan. Maijala on solminut jopa epäpyhän vaalikampanjaliiton vasemmistoänkyräksi leimatun Markus Mustajärven kanssa, joka oli jopa koko Lapin äänikuningas viime vaaleissa. Molemmat ovat pienestä Savukosken kunnasta. 'Meillä on likeinen tausta. Ja palaute on ollut tosi hyvä: vaikka ollaan eri puolueista, näinkin pitkälle yhteistyössä voi mennä', Mustajärvi sanoo."

ILTA-SANOMAT, 1.3.2015:

"Koulutukseltaan hän on paitsi agrologi, myös varatuomari, ja hän oli näkyvästi kannattamassa vakavien rikosten valmistelun kriminalisointia."

LAPIN KANSA, 8.12.2014:

"Linnan juhlat on paikka verkostoitumiseen. Kansanedustaja Eeva-Maria Maijala (kesk.) kertoo saaneensa pitkän liutan uusia tuttuja Linnan juhlissa.               
Myös puolisot voivat verkostoitua. Maijalan puoliso Jari Puska kutsui Savukoskelle kylään perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin sekä kokoomuskansanedustajan Pertti Hemmilän. Molemmat vastasivat myöntävästi.           
- Nyt mitataan, onko Soini sanansa mittainen, Puska toteaa."

POHJOLAN SANOMAT, 11.2.2014:

"Eeva-Maria Maijala sanoo, että jatkohaluja ruokkii jo se, kun eduskunnassa havaitsee tuon tuosta, kuinka huonosti eteläisessä Suomessa tunnetaan Lapin asiat."

LAPIN KANSAN PÄÄKIRJOITUS, 24.5.2013:

"Lapissa on pitkään vaadittu kunnon korvausta  suojelun takia. Nyt asiaa ainakin selvitetään. ... Nyt näyttää kuitenkin jotakin tapahtuvan. Sallan kunta teki viime vuonna kunnanjohtaja Kari Väyrysen johdolla aloitteen, että kiinteistöveron perintä ulotetaan suojelualueille. Myös Lapin liitto ja esimerkiksi kansanedustaja Eeva Maria Maijala (kesk.) ovat pitäneet tätä ajatusta julkisuudessa esillä."

LAPIN KANSA, 24.2.2013

"Eduskunnan kahviossa savukoskelainen kansanedustaja Eeva-Maria Maijala (kesk) puhuu kiihtyneesti ja tuijottaa toimittajaa välillä niin intensiivisesti silmiin, että tuntuu kuin tuijottaisi kaksipiippuiseen haulikkoon. ... hän on nähnyt suden tuhot. Viime kesänä susi tappoi häneltä 17 lammasta. Aiempina vuosina sudet ovat vieneet poroja. Työssään maaseutusihteerinä hän kävi säännöllisesti arvioimassa petovahinkoja."

INARILAISEN PÄÄKIRJOITUS, 20.4.2011

"Maijalan on väitetty saaneen ääniä erityisesti poromiehiltä, eikä väite varmasti kovin väärä olekaan. Voisi kuvitella, että poromies äänestää mielellään porotilan emäntää, jolta pedot ovat syöneet lammaslauman, ja jonka puheet petopolitiikasta eivät jää kuulijalle epäselväksi."

KOTI-LAPPI, 20.4.2011

”Lappilaiset perusasiat veivät eduskuntaan. – Maa-, metsä- ja porotalous. Niillä täällä on eletty ja eletään jatkossakin. Peruselinkeinoja ei pidä unohtaa, korosti Eeva-Maria Maijala vaalitilaisuuksissaan ja tuumi, että näillä oikeilla lappilaisilla perusasioilla koottiin myös riittävät äänet eduskuntaan. Eeva-Maria sai heti alkuunsa kotiseudun ohella sodankyläläisten tuen taakseen, veti väkeä virittäviä vaalitilaisuuksia ja meni kirkkaasti läpi heti ensi yrittämällä. … Omasta eduskuntapaikasta hän luonnollisesti iloitsee, mutta harmittelee Keskustan romahdusta. Puolueen alamäen syynä hän pitää oman aatteen unohtamista.”